Käytiin Karon kanssa tänään paikallisella "omalla" eläinlääkäriasemalla ottamassa verinäytteet maksa-arvojen kontrollia varten. Jännitti kyllä melkoisesti, koska ei tuosta osaa päätellä päältä katsottuna.

Tulokset toukokuussa YESissä (suositus/viitearvo suluissa):

AFOS  700  (33-215)   ja  ALAT  464  (18-77)

Nyt vähän eri viitearvoin tulokset:

AFOS  101  (23-212)  ja  ALAT  147  (10-100)

Eli AFOS on jo normaali ja ALAT tuon paikallisen viitearvon mukaan ihan siinä normaalin ylärajalla. Ja vaikka noita numeroita pyöritti päässään miten päin, kyllä ne vaan on laskeneet kunnolla. IHANAA!! Kyllä oli helpottunut olo!!

Dieetti on purrut, samoin maksaa tukeva lääkitys, jota vielä jatketaan. Pikkasen varovaisesti otetaan mm. matokuurien yms kanssa, koska toukokuussa ulostenäytteissä ei mitään loisia ollut, ja lääkäri oli sitä mieltä että kerta vuoteen riittäisi madotukselle kotikoiralla.

Keuhkokontrolliin taas emme ajatelleet mennä, koska räkää tulee päivittäin, ja tuntuu turhalta kiusaamiselta nukuttaa ja huuhdella taas. Inhaloitavaa kortisonia jatkamme ja toivomme syksyn ja talven tuovan helpotusta asiaan. Ehkä keväällä sitten huuhtelu vielä, jossa katsotaan onko tilanne keuhkojen osalta muuttunut mitenkään.

Pääasia kuitenkin on, että Karo on pirteä, vilkas ja oma iloinen itsensä, jaksaa lenkkeillä ja puuhata ja on mukana perheen touhuissa. Koekoiraa siitä tuskin enää koskaan tulee, mutta sulostuttaapa elämää sohvachampionina ja ikuisesti nälkäisenä lenkkikaverina.

Mikä ihana viikonloppu! (Olen kyllä kiinnittänyt huomiota, että aloitan nämä koekuvaukset usein samalla tavalla... )

Perjantaina pakattiin vaunu ja ajettiin Saloon, josta napattiin Terrasta mukaan Elfan korihyllykkö vaunun vaatekaappiin (paras keksintö aikoihin!!) ja jatkettiin matkaa Virttaalle. Lapset jäivät kotiin keskenään, isän hoiviin sen verran, että viikonlopun ruokailut saatiin jättää hänen niskoilleen. Kiitos! Lotta ikävä kyllä valitteli kummallista oloa ja oli lievässä kuumeessa jo lähtiessämme, ja ihan hetken pohdin olisiko pikkulikka pitänyt ottaa mukaan, mutta vaunussa on kuitenkin kosteaa jne joten kotona olisi paras sairastaa. (Ja sunnuntaihin mennessä olo olikin jo hyvä eikä lämpöäkään ollut...)

Rakensimme itsellemme kivan leirin Veskun ja Katjan vaunun viereen, ja asetuimme majalle taloksi. Naapurissa oli useita vaunuja ja perjantai-ilta kului hienosti jutellessa, koirat lenkittäessä ja ajoissa nukkumaan asettumassa.

Lauantaina Pasi lähti metsään tekemään jälkiä ja minä jäin majalle koirien kanssa. Lähdin tekemään mukamas pientä kivaa lenkkiä Virttaan tosi kauniisiin maastoihin (opastettuihin!!) ja löysimme koirien kanssa kivan lammenkin, tosin liian myöhään hoksasin että se on luultavasti yleinen uimaranta kesäaikaan ja komesin koirat pois keskeltä lampea...   Kotimatkalla sitten alkoi seikkailu. Yhdessä opasteessa luki selvästi "Erä-Veikkojen maja 2,6 km" ja seurasin pururataa. Mutta erinäisten kummallisten, opastamattomien risteysten, vesiputkikaivantojen, pumppualueiden jne jälkeen en enää tiennytkään mikä oli oikea suunta. Ja Virttaalla sitä maastoa riittää. Autojen renkaiden vingutus kuului hyvin moottoriradalta, samoin ampumaradalla alkoi pauke, mutta metsässä oli vaikea päätellä mistä suunnasta mikäkin ääni tuli. Kävelimme, kun sääkin oli siihen sopiva.... vaikka vähän alkoi jaloissa painaa siinä puolentoista tunnin kohdalla. Sitten tuli vihdoin opaste: maja 1,2 km TOISEEN SUUNTAAN!!!! Ja voisin vannoa ettei maja ollut ollut missään siinä matkan varrella. Käännyimme ympäri, ja kyllähän se tuttu risteys sieltä tosiaan tuli vastaan, ja karvan alle kahden tunnin lenkki (12000 askelta, reilu 7 km askelmittarin mukaan) päätyi vaunulle, jossa sekä koirat että minä otimme hetken lukua. Ja sitten lähdinkin ulkoiluttamaan paria muuta tolleria, joiden omistajat olivat metsässä...

Sunnuntaina kävi tuuri ja tuuri: Pasi opasti ensimmäisen jäljen, jolle tuli Edun ♥ velipoika Urho, ja heti perään olisi Edun jälki. Tuomarina tällä kertaa Juhani Heikniemi, jota yksi kohta jäljessä harmitti itseäänkin:

Edu rauhoitetaan ja ohjataan jäljelle. Vauhti on reipasta ja työssä käytetään sekä maa- että ilmavainua. Työ on jälkitarkkaa, vain muutama tarkistuslenkki tehdään. Katkokulma lenkillä jäljentekijöiden jäljille, muut tarkasti. Kolme makausta merkataan, yksi ylitetään. Viimeisen suoran poikki kulkee vaellusreitti ja Edu päättää lähteä sitä seuraamaan -hukka. Jälkeä pitkin kaadolle, jonka viereen pysähtyy. Voisi olla kiinnostuneempi, koska tuskin nuuhkaisee sorkkaa.

Sitten selitykset: siinä kohdalla, missä jälki meni pururadan yli, oli tosiaan 100 metrin päässä laavu. Epäilemättä siellä oli käristetty makkara jos toinenkin... ja kun pikkukoira ei ehtinyt saada mitään aamupalaa, saattoi ajatella äkkiä vaan tarkistavansa asian. "Ikävä" tuomari oli vaan sitä mieltä että hoidetaan homma ensin. Juhani sanoi itse, että häntä harmitti se kovin, koska itsellään on joskus käynyt samoin jäljellä. Edu jäljesti tavoilleen uskollisen varmasti ja mikä parasta, merkkasi ne makaukset! ♥  Tuo makkarahukka oli vaan hauska sattuma. Vaunulla Edu sitten sai pätkän lenkkiä ja aamupalansa, ja oli selvästi heti tyytyväinen.  Kokeen tulostaso oli kiva, seura ihan loistavaa, vaunu erinomainen paikka asua ja muutenkin tuo Virttaan maasto miellyttävää sekä kokeessa että majalla.

Pasi on sen verran oppinut lukemaan koejälkeä, että sanoi vaunulle palatessaan, että "aika kivasti meni, joku 36-37 pistettä". Kun tuloksia jaettiin, 35 pisteen kakkosia oli todella monta... ja Pasilla alkoi hiki nousta kun omaa nimeä ei missään kohtaa tullut. Yritin rauhoitella, että jos Edu kerran teki hyvää työtä, voihan se olla pisteissä oikeinkin hyvä, mutta toinen mutisi ettei se nyt niin erinomaista ollut, että olihan se hukka vai mitä tää nyt on...   Olimme tosi tyytyväisiä pisteisiin, koska ilman sitä sattumaa tuohan olisi ollut loistava ykkönen!! 

Tarjouduimme sitten menemään parin viikon päästä tekemään PM-jälkiä, ja oli tosi kiva yllätys, että Marianne pyysi myös Edun papereita PM-kokeeseen. Eihän meillä sinne asiaa ole pisteillä, koska meidän ykköset ei ole tulleet huippupisteillä, mutta oli se hieno fiilis täyttää lomake tuollaiseen arvokokeeseen.  

Vielä pari viikkoa töitä, sitten pari viikkoa lomaa ja pari vuotta koulua. Jotenkin laskeva käyrä ei kuulosta tässä vaiheessa hyvältä.  Töissä olen viihtynyt erinomaisesti, ja toivoisin voivani jatkaa siellä oppimista luennoilla istumisen sijaan. Nyt turhauttaa kun tietää taas mitä se on: eturivi yrittää kuunnella kun takarivi miettii viime/tulevan perjantaina ryyppäjäisiä ja tekemisiä - suureen ääneen. No jaa, kestän sen edelleen.

En ilmoittanut Edua Tollerimejään. Haikein mielin täytin lomakkeen Auran Nuuskujen Virttaan kokeeseen. Virttaa, Virrat - lähes sama asia, eikö? 

Syynä tähän yksinkertaisesti se, että meidän lapsilla oli Virroilla viime vuonna ihan älyttömän hauskaa ja toivoivat voivansa tulla taas mukaan. Olisin myös mielellään ottanut ne matkaan, koska ei ole kiva heitä jättää "lähes joka viikonloppu" kesällä keskenään... joskaan niitä viikonloppuja on tänä vuonna ollut huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. MUTTA, tuo mokoma koe on aina pari viikkoa koulujen alkamisen jälkeen, matkaa meiltä Virroille on kevyesti 4-5 tuntia, ja kun koe päättyy sunnuntaina, emme ehdi kotiin saman vuorokauden puolella vaikka jättäisimme illallisen syömättä. (Ja silti tuntuu kuin olisi lähtenyt kesken kotiin...)  Ja kun noiden nuorten tarvitsee aamulla nousta seiskalta, se ei vaan toimi. Siinä meni viime vuonna koko kouluviikko plörinäksi ja kun yksi on tänä vuonna jo opiskelija, ei riskiä kertakaikkiaan voi ottaa. ISO SÄÄLI!! Harmittaa kovasti.

Virttaalle menemme luultavasti kaksistaan (tytöt ehkä haluaa mukaan) ja sieltä ajaa kotiin reilun tunnin. Toimii valitettavasti paremmin. Ja ei, me emme ole vielä edes saaneet koekutsua eli voihan olla ettei tarvitse ajaa metriäkään sinä viikonloppuna.

Viime vuoden MEJÄ-reissua muksut muistavat vielä hyvillä mielin: lähdimme kotimatkalle tulosten julkistamisen jälkeen, edes uimisia emme ehtineet katsoa, ja söimme "kevyttä yöpalaa" Forssan Hesellä kun kotiin oli vielä pari tuntia. Hauskaahan se oli, silloin. Mutta maanantaiaamu oli karu... =(

MUUTA, Karon kuulumiset:

Karon vointi on ollut heti parempi kun sateita saatiin ja siitepölyt hakkautuivat maahan. Kyllä se aivastelee päivittäin, mutta sitä vihreää limaa ei tarvitse sentään 60 senttiä joka päivä vetää talteen... =(  Aika ajoin kyllä tulee edelleen. Mutta niinhän sitä sanottiin, että tuo inhaloitava kortisoni ei valitettavasti läheskään aina tehoa eosinofiileihin ja estä tuota limaa. Muuten vanharouva on todella mallikkaassa kunnossa: virtaa riittää, ja kun Pasi kävi tarkistamassa meille lainatun pellon tilanteen iltana muutamana, Karo oli jo ihan täydessä touhussa kyttäämässä lintuja. Maksaa tukevaa lääkitystä on syöty kesän yli, ja elokuun lopulle yritän saada sitten verikoeajan omalle lääkärillemme. Tarkistetaan missä mennään. JOS maksa-arvot olisivat laskeneet hyviksi, voisimme EHKÄ aloittaa kortisonin suun kautta. Vastehan Karolla on aina ollut hyvä... toisaalta riskiä, että sen maksa sanoo poks, en ole valmis ottamaan joten voimme myös seurata tilannetta talven yli ja katsoa tehoaako inhalaatio paremmin kun ei ole muita pölyjä...

Mun ensimmäinen vastaava koetoimitsija-koe ja hienosti meni!! Itsehän mietin alkuun onko järkevää viedä Edua kokeeseen kun oli niin valtavan kuuma.... mietin siis ihan rehellisesti, että onko se Edulle hauskaa, koska niiden makausten merkkaus on muutenkin ollut ongelma, ja pelkäsin että siltä menee loppukin mielenkiinto hommaan jos se "pakotetaan" tekemään töitä helteessä...  ja samalla ajattelin, että joku "menettää koepaikan" meidän vuoksi. Jos sellainen tilanne olisi tullut, että ensikertalainen olisi halunnut eikä mahtunut, olisin luultavasti tarjonnut meidän paikkaa.

No, kokeen kanssa kävi niin, että peruutuksia tuli erinäisistä syistä enkä kokenut että se olisi ollut reilua peruuttaa turhaan. Ja tuntuihan se hullulta, että oma koira olisi vaan hengannut majalla. Ihan hyvä näin.

Perjantaina olimme majalla laittamassa alkuvalmisteluja kuntoon. Pasi suunnisti jo VOI-jäljen valmiiksi, keittiön ihanaiset alkuvalmistelivat ruokia ja minä laitoin tavaroita paikoilleen. Ja siinä illan mittaan mietittyämme Pasi kävi vielä hakemassa vaununkin paikalle, olihan se pakko sisäänajaa.   Lauantaiaamuna tytöt lähti mukaan, haettiin vähän karkkia ja leipää ABC:ltä ja ajettiin majalle. Koirat ja tytöt leireilemään ja lenkille, ja aamupuhuttelun pariin. Pasi lähti sihteeri-Minnan kanssa verettämään VOI-jäljen ja tekemään AVOn. Itse kävin iltapäivällä Mikon (ratamestari) kanssa tekemässä yhden VOI-jäljen jonka lupasin Heidille että Papu-pikku-pahanen pääsee ensimmäiseen kokeeseensa. Illan päätteeksi saunaan ja grillaamaan. Arvontakuviota väänsin pitkän tovin, kokemattomuuttani...   ja kävin sitten räiskäsemässä yhden laukauksen haulikolla kun kävi ilmi, että toimisin ampujana(kin).

Ja yöllä päälle räjähti ukkonen ja kaatosade.

Koeaamuna kaikki meni sujuvasti, ammuntoja myöten. Eihän se haulikko niin paha olekaan, turhaan olen sitä jännittänyt. Tosin Pasin haulikko ei ehkä ole ihan mun ulottuvuuksille paras mahdollinen, muttei ihan mahdotonkaan. En tosin osunut edes siihen 7 metrin päässä olevaan männyn oksaankaan......

Edun arvostelu tänään by Virpi Solla:

Edulle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Edu käyttää sekä maa- että ilmavainua työskennellessään. Makauksista osoittaa selvästi pysähtyen kolmannen ja neljännen, ensimmäisen kulman menee jälkitarkasti. Toinen eli katkokulma mennään veretyksen loppuun ja lenkitetään laajoin lenkein seuraavan osuuden veretetylle osuudelle, mutta jatketaankin yllättäen ohi ja jatketaan takaisin toisen osuuden paluujäljelle riistanjälkiä seuraten, hukka. Palataan katkokulman jälkeen kolmannelle osuudelle, kolmas kulma lenkitetään ulkokautta, neljännelle osuudelle kulmalla käymättä. Neljäs osuus lähes jälkitarkasti kaadolle jonka Edu osoittaa sille pysähtyen ja jääden nuuhkimaan sorkkaa. Hyvää yhteistyötä tekevä jälkipari, vaikka riistan jäljet tänään veikin hetkeksi Edun mielenkiinnon.

Pasin versiossa Edu oli aika loppu kahden osuuden jälkeen ja tuon hukan jälkeen muuttui kuulemma eri koiraksi: tahti hidastui, jälkitarkkuus parani ja todella: se merkkasi makaukset selvästi pysähtyen!!! HIENOA!!

Vaikkei huippupisteitä tai -tulosta tullutkaan, Edu oli kokeen kolmanneksi paras VOI-koira saaden siis pikkasen isomman pytyn kuin muut...   Hupaisaa, olinhan itse ne valinnut!!

Kaiken kaikkiaan kokeesta jäi tosi hyvä mieli: koetoimikunta teki loistavaa työtä, ihmiset oli todella ihania!! Suurin kiitos taas kerran kuuluu ansaitusti Mikolle, joka omia vaivojaan säästelemättä teki homman mulle hyvin helpoksi tarjoamalla kokemusta ja esim. puheiden malleja etukäteen!!! (Hali)

Niin, ja vaunussa oli tosi hyvä nukkua ja se oli kiva tukikohta perheelle! Ilman kaatosadetta ja ukkosta olisin nukkunut vielä useamman tunnin.

Kesä on tullut Suomeen ja Perniöön!!   Aivan ihanaa!

Koirien kannalta on tietenkin vähän liiankin lämmintä, mutta toisaalta kylläpä ne nauttivat päivittäisestä/-sistä uimareissuista lähilammelle, jossa uimme itsekin. Edun VEPE-kokeilu näkyy vähän liiankin kanssa: se tuo hyvin päättäväisesti lapset rantaan, jos uivat lötköpötköjen kanssa ja pötkön pää näkyy vedessä...  itse asiassa edes tiukka kielto ei sitä hätkäytä, koska näin on opetettu tekemään ja oikeastaan ajatellen ei sitä siitä pidäkään kieltää. Lotan uimiset on nyt turvattu vesijuoksuvyöllä, koska lötkistä ei pysty siis pitämään. Uimapatja on koirien mielestä ihan hitti: molemmat kiipeävät sen päälle vedestä, ja Edu varsinkin asettuu makaamaan kuin mikäkin sulttaani ja odottaa saavansa kyytiä pitkin lammen selkää. Karo on vähän levottomampi ja vahtii ihmisten jaloista tulevia kuplia ja roiskeita, koska niitä on kiva nappailla..

SSN järjesti ylimääräisen VEPE-koulutuksen ja mahduimme siihen mukaan. Älyttömän upeaa!! Edu pääsee siis ainakin 4-5 kertaa treenaamaan, koska se SOVE meillä kiiltelee tähtäimessä, vaikka jotain sellaista on viime kesän jälkeen tullutkin ilmi, että hampaita kiristellään kun ei jo viime kesänä menty. Koira on nimittäin oppinut olemaan tolleri: kiero ja itse ajatteleva. Kun viime kesänä liikkeet tehtiin ekalla kerralla jo niin kuin pyydettiin, nyt Edu pohtii selvästi uusia erilaisia tapoja tuoda esim. vene rantaan keräämällä koko köysi kerralla suuhun... ja siinähän palaa aikaa ja pisteitä...

Toisaalta heti ensimmäisissä treeneissä meillä oli Karo mukana ja kokeiltiin pahuuttaan ihan paria liikettä sen kanssa, ja todettiin että jos SSN järjestää PELLE-RYHMÄN, kuulumme tämän kanssa siihen. Vientiliike oli ihan mahdoton: muovikapula olisi haudattu kaislikkoon tai minne tahansa, mutta uimaan sen kanssa ei tultu. Rannalla riekkumista senkin edestä. Ja hukkuneen hakeminen meinasi saada ohjaajan vaipumaan pinnan alle...:  hukkuva hukkuu/putoaa veneestä ja Karo säntää veteen, piipaten koko ajan ui hukkuvan luokse joka ojentaa kapulaa. Tässä vaiheessa Karo pyörtää miehen ohi, käy tekemässä sieviä piruetteja veneen ympäri, moikkaa soutajaa, katselee kaislikkoa ja ihailee kaunista auringonlaskussa kimaltelevaa veden pintaa. (Kai kuulette ohjaajan epätoivoiset huudot korvissanne kun koiraa yritetään komentaa tekemään jotain.... edes tulemaan rantaan?) Hukkuva loiskuttaa ja kutsuu koiraa, Karo ui viereen, haistaa, ja lähtee uudelle kunniakierrokselle. Lopulta hukkuva ui rantaan ja koko sakki huutelee rannalta epätoivoisesti ulapalle suuntaavaa narttukoiraa, joka selvästi nauttii vapaudesta ja viileydestä.

Sillä kertaa meinasi huumorin kanssa tehdä tiukkaa, vaikka KAIKILLA muilla rannalla olijoilla (hukkuvaa lukuunottamatta ehkä) oli riemuisan hauskaa meidän kustannuksella. Vasta kotimatkalla näin asian huvittavuuden ja hihittelinkin sitä pitkälle iltaan... mutta Karo jää kyllä jatkossa noista treeneistä kotiin.

Karon vointi on ollut nyt kesällä sillä lailla hyvä, että jatkuva uiminen huuhtelee kaikesta päätellen sen kirsua. Tiedä sitten kuinka hyvä se on pitkän päälle, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kortisoni-inhalaatiot menevät perille aina paremmin uimisen jälkeen kun se on oikein aivastellut vedessä. Karo on tosiaan hoikistunut kivasti ja olisi ihan näyttelykuntoinen jos se olisi meidän laji: 14,3 kg kun vihdoin saimme hankittua vaakaan toimivan patterin. Uiminen on tosi kuluttavaa liikuntaa, ja olemme sentään yrittäneet tarjota myös mahdollisuutta maastolenkkeihin päivittäin, vaikka se tarkoittaakin aika aikaista ylösnousua kesälomalaisten kannalta, mutta paljon yhdeksän jälkeen ei enää metsään ole asiaa koska on niin kuuma. Ihan alkukesästä oli huvittavaa huomata, että vaikka Edun uimatyyli ja -tapa oli heti pennusta lähtien "oikea" eli se ei missään vaiheessa kroolannut tms., niin se on sen verran raskaampi, ettei tahtonut alkuun jaksaa Karon tahtia kun uimme esim. lammen poikki vastarannalle. Hyvin se on toki tässä kouluttautunut ja kunto kasvaa päivä päivältä. Edelleenkin jos uimme riittävän pitkään, Edun uima-asento alkaa muuttua vähän takaa raskaammaksi kun Karolla näkyy käytännöllisesti katsoen koko ajan hännänpää veden pinnalla melana.

MEJÄ-koe olisi vajaan kahden viikon päästä Muurlan metsässä. Vähän pohdin vielä Edun kokeeseen viemisen järkevyyttä. Jos ilma ei yhtään viilene, onko se koiralle enää kivaa? Muurlan maastot ovat tosi kuivat ja erinäiset hyvätkin koirat ovat lähteneet hakemaan vettä aikaisemmissa kokeissa... Varsinkin kun meillä ei ole sillä lailla tänä vuonna enää saavutettavaa... ja joku voisi saada siitä koepaikan...  Kokeessa meidät toki näkee, koska Vivi on vastaava koetoimitsija ja Pasi jälkien tekijä/yleinen puuhastelija.

Pasi käyttää kesälomastaan suurimman osan aikaa autokatoksen tekoon, ja Vivillä on nyt sopimus 15.8. saakka eli pari viikkoa pidän lomaa ennen koulun alkua. Siinä loman aikana olisi tollerimejä Virroilla, jonne kyllä mieli tekisi.... täytyy katsoa, silloin on peruskoulut jo alkaneet ja sunnuntai-ilta on aina pitkä. Lasten kannalta voi olla vähän hankala ajankohta.